1.12.2009

Wardrobe post

Minua on monesti pyydetty esittelemään lolivaatteeni ja nyt vihdoin ja viimein sen jaksoin toteuttaa! Tosin pahoittelen jo näin alkuun kuvien laatua, ilman salaman käyttöä kuvista ei muuten olisi saanut mitään selvää.

Ensimmäisen lolivaatteeni ostin joskus vuoden 2007 vuoden syksyllä ja viimeisimmät tämän vuoden syyskuussa. Vaatekaappini sisältö on kyllä vaihtunut aika paljon, joskus on ollut enemmänkin, mutta jäi vähäisemmälle käytölle ja siksi myin joitakin vaatteitani pois. Kun itse katselen näitä kuvia, vaatemääräni näyttää kyllä kutistuneen melko pieneksi!


Btssb, Bodyline. Babyn mekko on tähän mennessä ainoa kunnon brändivaatteeni. Bodylinen jsk:ta tulee melko usein käytettyä yksinkertaisuudensa takia.


Molemmat mekot Bodylineltä, tykkäilen erittäin paljon molempien printeistä ja väriyhdistelmistä!


Ylhäällä Anna Housen pilkullinen hame, joka onkin ensimmäinen hameeni, alhaalla vaaleansininen omatekemäni sekä Bodylinen fruitparlor-replica hame. Jälkimmäistä tulee käytettyä joskus vain arkisin, juuri sen feikkiprintin takia.


Bodylinen talvitakki, jota olen käyttänyt vain muutaman kerran. Arkisin loleillessani käytän mieluummin h&m:n talvitakkia, joka on lyhyempi ja siksi käyttömukavampi. Yukatakin on Bodylineltä, ensimmäinen lolivaatteeni, nykyään en sitä usein käytä epäkäytännöllisten hihojen takia.


Bodylinen boleroa en vielä ole päässyt käyttämään, punainen paita taas on itselleni hieman liian lyhyt ja pian varmaan myynnissä. Valkoinen neulepaita on h&m:ltä, sopii mielestäni hyvin hieman arkisempaan pukeutumiseen.


Bodyline, Fanplusfriend, Bodyline. Jälkimmäistä käytän ehkäpä eniten, se on mukava päällä kuminauharypysten takia!


H&M, Anna House. Mustasta ei kyllä saa mitään selvää ja Anna Housen paidankin olen ajatellut myydä, ehkä turhan pieni minulle ja siksi en ole käyttänyt sitä yli vuoteen.


H&M musta sydänlaukku. Fanplusfriendin pianolaukku on suosikkini, sitä käytän usein ihan normaalienkin vaatteiden kanssa ja koululaukkuna. Sydänlaukku taas on ostettu mashimaro_girl:iltä livejournalissa.


Kaikkia mahdollisia hiushärpäkkeitäni en tähän laittanut, niitä olisi ollut ihan liikaa, joten tässä isoimmat. Valkoinen rusetti Bodylinen, loput itsetehtyjä tai taviskaupoista.


Päivänvarjoni, pitsisen ostin joskus Kyprokselta, toinen on se kuuluisa BR-lelujen sateenvarjo.


Anna Housen kengät ovat paljon käytetyt, sen huomaa. Bodylinen heart buckle-kengät ovat uusimmat, lolita lolan rocking horset ovat myöskin hieman jo kolhiintuneet ja hieman liian isot, siksi en käytä niitä kovin usein. Talvisin loleillessani käytän yleensä maiharimaisia, mutta hieman sirompia mustia saappaita, joista ei kuitenkaan ole kuvaa.

Tässä ne sitten taisivat olla paitsi unohdin sukat!, niitä tosin ei ole paljoa, joten olkoon, jätin kyllä pois joitakin lolityyliin yhdisteltävissä olevia vaatteita sekä korut, postaan niistä joskus erikseen esittelyn.

14 kommenttia :

  1. Toi bodylinen nuottimekko on kyllä ihana ♥ samoin bolero

    VastaaPoista
  2. Aaa, kivasti sinulla kaikkea tuollaista söpöä. :3

    VastaaPoista
  3. Aivan sairaan ihania nuo kaikki jutut! <3 ^^ Me likes!

    VastaaPoista
  4. Precious: Kiitos! 8>

    Neko-chan: Kiitti! :)

    VastaaPoista
  5. Oijoi, tuossahan on jo paljon kaikkea jännää, ainakin omiin vetimiini verrattuna(peräti 2 hametta, 1 paita, 1 pari kenkiä ja sitä rataa
    Tuo Bodyn nuottimekko on kyllä ihana, vaikken erityisemmin merkin vaatteisiin perustakkaan. Ihanan perus ja nuotit<3

    Ja tuosta punasesta paidasta niin, että jos olet aikeissa myydä sitä niin olisin aika kiinnostunut(riippuen sitten toki hinnasta... |'D) Hehee~ 8))

    VastaaPoista
  6. :] Tyksin sun vaatteistas liikaa♥ ihania! Toi eks bodylinen takki on kiva.

    VastaaPoista
  7. Hei voisitko kertoo vähän hintoja noitten piilarien tilauksiin? Kun nuo mitkä mainitsit pari postausta sitten, niin tulvat ulkomailta, että paljonko tulee postikuluja yms? :) Olisin nimittäin kiinnostunut tilaamaan nuita valkosia mustalla reunalla~

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Se vaihtelee mistä maasta tilaat, kuinka painava tilaus ja kuinka kauan postituksessa kestää. Postikulut yksillä linsseillä hitaammilla postitusmenetelmillä ovat suurin piirtein muutaman euron luokkaa.

    VastaaPoista
  9. heheh mullakin on tollanen BR sateenvarjo! X3

    VastaaPoista
  10. awwwwwwww the dresses are absolutely sweeet :3

    VastaaPoista
  11. Neko-chan: Ei olla varmaan ainoita, joilla on sellainen XD

    Véronique Eve: Thanks! :D

    VastaaPoista
  12. Aww noi sun laukut. ♥♥
    Ja muutenkin tää blogi on ihan tositosikiva ♥ ! Tykkään~ Päivittele useammin TT__TT♥♥

    VastaaPoista
  13. ryouko: Kiitus! :3 Kohta uusi päivitys tulossa! n_n

    VastaaPoista