6.9.2009

Something new again

Kirjoittelenpa nyt taas vaihteeksi, aina lupailen ja lupailen, mutta jotenkin venyvät nämä päivitysten välit, noh ehkä ensi kerralla menee vähemmän aikaa! Olen mm. ostanut uusia vaatteita, värjännyt hiukseni, ollut miitissä ja Jyväskylän muotipäivillä!
Tilasin taas hieman vaatteita ja muuta Bodylineltä alennusmyynneistä, piti hyödyntää, kun kerrankin hinnat tippuivat. Perjantaina kotiovelle tullut paketti tuntuikin taas siltä kuin olisi tullut jouluaatto! Uusien vaatteiden tullessa tulee sellainen tunne, kun saa avata paketin ja... Myös pari muuta juttua olen ostellut ihan taviskaupoista. :''D

Söpö mintunvihreä mekko bodylineltä, jotain uutta väriä vaatekaappiini vaihteeksi!

Olen himoinnut tätä boleroa jo melkein vuoden, nyt viimein hinta tippui tarpeeksi joten tilasin sitten senkin. Tuo kivasti vaihtelua ainaisiin valkoisiin kauluspaitoihin!

Creeperssit, viimeinkin jopa ostin enkä vain puhunut! Olivat vain 16 euroa ja hämmästyttävää kyllä laatu vaikuttaa ihan kivalta. Nämä jalassa kerrankin tulee pidempi olo! xD

Jotain hieman tyylistäni poikkeavampaa, bodylineltä kaulapanta ja h&m:ltä poikien osastolta rannekoru, yhteensä vain 4.95, ei siis paha hinta ollenkaan. Ehdin kyllä jo tykästyä tuohon pantaan, joten luultavasti sitä tulee usein näkemään kaulassani! xD

Kaverini onnistui hieman liikaa heiluttamaan mäkkijonossa lukulasejani, seurauksena joku ruuvi irtosi ja lasit hajosivat... Onneksi suuntasin taas Tiimariin, jossa nämä olivat vielä alennuksessa 2,95. Revin linssit irti ja tykkäilen näistä vielä enemmän kuin entisistäni, ihan hyvä, että vanhat hajosivat...

Bodylineltä vielä tälläiset rusettikorvikset kahdella eurolla. Harmikseni toinen koru on hieman löystynyt eikä meinaa pysyä kiinni. ;_;
Perjantaina ja lauantaina 4-5.9 oli siis Jyväskylän muotipäivät, olin käytännössä vain perjantaina, koska lauantai meni miitin merkeissä. Paria muotinäytöstä jaksoin käydä katsomassa, vaikka vaatteet eivät pahemmin olleet kummoisia.

Kokeilin kihartaa hiukseni ja pistää pidennykset, vaikka ovatkin eriväriset. Sade lopulta koitui hiusteni kohtaloksi melko nopeasti. Näytän tuossa kuvassa jotenkin alienilta, ehkäpä siksi, että kulmani eivät näy! :D

Uusi mekko pääsi käyttöön ja harrastin taas sovituskopeissa kuvienottoa, tällä kertaa h&m:llä. Kävin viimein ostamassa myös värinpoiston ja hiusvärin.
Heitin värinpoiston päähäni ja sitten seuraavana päivänä hiusvärin, hieman myös tukkaani leikeltiin vaihteeksi ernummaksi.

Tälläiseltä näytin vielä alkuviikosta, hiusväri oli muuttunut jo vaaleammaksi ruskeaksi.

Näiden värien jälkeen tukkani ei ollut enää kovin entisellään, tälläistä tuli:





Mitäs mieltä olette? Väri on nyt jotenkin jännän harmaavihertävävaaleanruskea, mutta itse ainakin tykkäilen! Jotenkin tuntuu, että tuo on ehkä parhaiten minulle sopiva hiusväri tähän mennessä, ainakin omasta mielestäni!
Mutta joo lauantaina sitten hiusoperaation jälkeen jatkoin vielä miittiin, vain 1,5 tuntia myöhässä XD Ja onnistuin olemaan hajamielinen, meinasin mm. kävellä lasiseinää päin, johtuisiko kenties kovin punoittavasta silmästäni (mikä johtuu siitä, että onnistuin nukahtamaan minuutiksi circle lenset silmissä ;____;)
Muuten oli kyllä ihan kivaa taas kerran, vaikka ihmisiä olikin vähemmän ja porukka pieneni melko nopeasti.
Teemana oli pehmolelut, mutta vain kahdella oli mukana? :''D Tosin itsekään en noudattanut teemaa, pehmolelut eivät ihan ole oma juttuni...
Wuhuu, kohta toivottavasti on jo 100 lukijaa, sitten voisin ehkä toteuttaa jonkun erikoisemman postauksen, ideoita?

19 kommenttia :

  1. Aaa noi sun hiukset on ihanat. Ja toi mekko on tosi sulonen, paljon se makso? Miittikuvasta tunnistin jopa kaksi tuttuani 8DDD

    VastaaPoista
  2. LOO: Kiitos! Mekolla oli hintaa vain 16 euroa, kiitos alennuksen! :D

    VastaaPoista
  3. oikeestaan miitin aiheena oli ISMOn pehmolelu ja NAULA :------))

    VastaaPoista
  4. Iiihanat hiukset! Sopii hyvin sulle :) Mekkokin on ihana ja creepersejä olen itsekkin suunnitellut ostavani :D
    - Anna

    VastaaPoista
  5. Matto: no joo, mutten jaksa välittää pikkuseikoista! xD

    Katri & Anna: Kiitos, creeperssit ovat kyllä kivoja, vaikkeivat ehkä ne mukavimmat kengät :''D

    VastaaPoista
  6. Supernätit hiukset ja toi mekko on tosi hieno kanssa, ihanat värit siinä ^^. Erikoispostaukseen ei ole mitään ideoita, mutta kyllä luulisi sinun jotain keksivän :D.

    VastaaPoista
  7. diimu: Kiitos, minttu väri on piristävää vaihteeksi! Enköhän jotain kehittele, kun tällä vauhdilla menee vielä vuosia päästä 100 lukijaankin! XD

    VastaaPoista
  8. Ihania vaatteita!!!!!! *-----* mua kiinnostais tietää, että mistä sä sait creepersit noin halvalla?

    ja tosi kivat noi sun uudet hiukset, sulle sopii näköjään kaikki hiusvärit :D + noi lasit sopii sulle kans tosi hyvin ^^

    tää sun blogi on muuten ihana ja sun postaukset on aina tosi mielenkiintosia <3

    VastaaPoista
  9. Katatsu: Kiitos paljon! ;__; creeperssit ovat täältä http://www.bodyline.co.jp/bodyline/

    Kiva, että tykkäilet blogistani vaikken olekaan kovin nopea päivittämään XD

    VastaaPoista
  10. Mistä ihmeestä löysit creepersit 16 eurolla?? Olen halunnu niitä pitkään mutten ole ostanu ku ne on nii kalliita... Mistä niitä sais noi halvalla, vai onko ne ees aidot? sori haluun tietää ja oot tosi nätti tyttö ja sulla on kiva blogi! :DD

    VastaaPoista
  11. Marta y Hiro: Thanks! n__n

    Anonyymi: http://www.bodyline.co.jp/bodyline/ mainitsi jo aiemminkin ostaneeni ne tuolta, japanista siis ovat. En tiedä aitoudesta, mutta hyvälaatuisilta ovat vaikuttaneet! Ja kiitoksia! :)

    VastaaPoista
  12. Tosi kiva mekko, rakastan itsekin tuota väriä! <3
    Sun uudet hiukset on kanssa söpöt! n__n

    VastaaPoista
  13. tuo lorealin väriaine on kamalaa ;_;
    mulla tuli sellaset oudot heinän väriset ku värjäsin o.o

    VastaaPoista
  14. Helka: Kiitokset!

    Ikurumikui: Huomasin, ettei ehkä ihan 12 euron arvoinen tuo, nyt jo tuntuu reilun viikon päästä värjäyksestä, että väri on jo lähtenyt pois ja hiukset nyt hieman kellertävät! Olisin odottanut tuohon hintaa hieman parempaa ;___;

    VastaaPoista
  15. missä oot? ;_; ♥

    VastaaPoista
  16. Anonyymi: Juuri nyt tekemässä uutta päivitystä, maltahan vielä hetki! :DDD

    VastaaPoista
  17. jee mulla on samanlaiset lasit :D

    VastaaPoista
  18. haistakaa paska stanan lissu paskat½!

    VastaaPoista